Kestävämmin

Kestävämmin

Nikarin toiminnan ytimessä on vastuunotto. Haluamme valmistaa huonekaluja, jotka kestävät aikaa niin käytössä kuin esteettisestikin: niin, että kerran huolella suunnitellun ja valmistetun kalusteen elinikä venyisi mahdollisimman pitkäksi. On tietysti luonnollista, että joskus mieli tai tarpeet muuttuvat: silloin laatu ja kestävyys ovat lupaus siitä, että kalusteelle löytyy rakastava koti toisaalta. Ei ole liioiteltua kutsua tällaista huonekalua sijoitukseksi, mutta muuttumatonta arvoa sillä on kokopuusta valmistettuna myös hiilinieluna.

Uusien tuotteiden valmistus ei koskaan ole ongelmatonta ja siksi haluamme huolehtia, että toiminnastamme jää mahdollisimman pieni jälki. Huonekalutuotanto ja kaikki siihen liittyvä toiminta on moninainen kokonaisuus lukuisia eri prosesseja. Kestävän kehityksen periaattein toimiminen vaatii tuekseen varmuutta: tunne on toista kuin tieto. Tilaamalla päästölaskelman olemme voineet sen osoittamien lukemien avulla kartoittaa, kuinka arvomme toteutuvat luvuiksi ja ennen kaikkea sen, mitkä osa-alueet ovat vielä kehityksen paikkoja.

Uusien tuotteiden valmistus ei koskaan ole ongelmatonta ja siksi haluamme huolehtia, että toiminnastamme jää mahdollisimman pieni jälki.

”Puumateriaalia käytettäessä hiilijalanjälkemme on sen osalta nolla: vaikka tiesimme tämän, oli se silti iloinen yllätys. Olemme onnellisia siitä ja samalla keskitymme kehittämään niitä kohtia, joissa voimme vielä parantaa toimintaamme”, Nikarin toimitusjohtaja Johanna Vuorio sanoo, ”aiomme seurata kehitystämme tulevaisuudessa jatkuvasti”.

3daysofdesign järjestetään jälleen 7.–9. kesäkuuta Kööpenhaminassa: Nikari on Woodnotesin rinnalla mukana DDcated-kokonaisuudessa, jossa kokoonnumme yhteen liki viidenkymmenen muun yrityksen kanssa. Tänä vuonna DDcated sijoittuu upeaan Lapidarium of the Kings -museoon. Vaikuttava rakennus on 1500- ja 1600-luvulla hallinneen Tanskan ja Norjan kuningas Kristian IV:n vanha panimo, joka nykyisellään pitää sisällään merkittävän kuninkaallisen kokoelman veistoksia, kivifiguureja ja kipsimalleja.