Täydellisten puukalusteiden mallisto Seminar saa uuden jäsenen

Täydellisten puukalusteiden mallisto Seminar saa uuden jäsenen

Esittelemme Orgatec 2024 -messujen aikaan Kölnin Design Postissa suositun Seminar-sarjamme uusimman jäsenen, konsolipöydän nimeltä ”Seminar Desk”. Se tuo uusia ratkaisumahdollisuuksia sisustusarkkitehdeille ja arkkitehdeille – ja täydentää ajattoman kaunista Seminar-mallistoa, jonka jokainen yksityiskohta on huolellisesti viimeistelty.

Nikarin perustaja Kari Virtanen alkoi vuonna 1992 hahmotella Taideteollisen korkeakoulun luentoa varten täydellisen tuolin muotoa, jonkinlaista ideaalia. Hän halusi esitellä perinteisiä puukalusteita käsittelevällä luennollaan tuolin, joka kunnioittaisi puun ominaislaatua, päästäisi pintakuvioinnin loistamaan täydessä kauneudessaan, ja jossa ei olisi yhden yhtä metallista tai muuta ulkopuolista liitososaa. Pelkästään puuta. Suomalaista puusepäntaito-osaamista.

Syntyi KVT1.

Virtanen nimesi tuolin sittemmin Seminar-tuoliksi, Steven Hall valitsi sen nykytaiteen museo Kiasman yleisötuoliksi ja loppu on suomalaista muotoiluhistoriaa – ja myös Nikarin historiaa.

”KVT1-tuoli eli Seminar oli lähtölaukaus Nikarin omalle mallistolle”, Nikarin luova johtaja Jenni Roininen sanoo.

Tänä syksynä tuomme kiinteäksi osaksi Seminar-mallistoa konsolipöydän, jonka mittasuhteet ovat tarkkaan harkittuja ja jonka jokainen yksityiskohta on mietitty tuhanteen kertaan – niin kuin kaikkien Seminar-mallistomme tuotteiden.

Seminar-sarjaan uusi, moneen muuntautuva konsolipöytä

Kiasma-projektia varten tuolin rinnalle haluttiin muitakin kalusteita: syntyi täyspuinen pöytä ja tuolista penkkiversio. Ylipäätään tuolin ympärille syntyi pikkuhiljaa kokonainen mallisto, joka on laajentunut pikkuhiljaa.

”On kuunneltu arkkitehtien ja sisustusarkkitehtien tarpeita, haluttu tuoda heille uusia ratkaisuja erilaisiin tilahaasteisiin”, Roininen sanoo.

Tuolista ja muista Seminarin kalusteista tuli pian hitti. Mallisto on vähäeleisen kaunis ja toimiva, kestää aikaa ja toimii monenlaisissa sisustuskokonaisuuksissa. Sitä onkin tilattu ympäri maailmaa julkitiloihin aina museoista ravintoloihin.

”Sarja on yksi Nikarin myydyimpiä”, kertoo toimitusjohtaja Johanna Vuorio.

Asiakkaat ovat välillä toivoneet pienempää, konsolimaista pöytää, ja sellaisia on vuosien varrella tehty sopimaan Seminar-kalusteiden rinnalle. Tänä syksynä tuomme kiinteäksi osaksi Seminar-mallistoa konsolipöydän, jonka mittasuhteet ovat tarkkaan harkittuja ja jonka jokainen yksityiskohta on mietitty tuhanteen kertaan – niin kuin kaikkien Seminar-mallistomme tuotteiden.

Pöydän suunnitteli Kari Virtanen ja Nikarin luova johtaja Jenni Roininen oli tiiviisti mukana suunnitteluprosessissa.

”Konsolipöytä sopii muiden Seminar-sarjan kalusteiden tapaan eri tyylisiin tiloihin, koska se on niin suoralinjainen ja selkeä, täysin kokopuun ehdoilla modernisti muotoiltu”, Virtanen sanoo.

”Kaikki on tarkkaan harkittua dimensioista ja liitoksista lähtien. Lopputulos on hioutunut timantiksi”, Roininen lisää.

Konsolipöytä tuo Seminar-sarjaan hyvän lisän, tarjoaa uusia mahdollisuuksia arkkitehdeille ja sisustusarkkitehdeille: se sopii kapeisiin tiloihin kuten käytäviin ja auloihin, mutta myös pieneksi työpöydäksi esimerkiksi hotellihuoneisiin.

”Se toimii hyvin myös kotitoimistoissa ja toimistoissa. Etulevy tekee pöydästä suojatumman ja ilmeestä siistimmän, eli johdot ja muun sotkun saa piiloon, samoin pöydän ääressä istujan jalat ovat piilossa.”

Seminar on ylistys suomalaiselle puusepäntaidolle

Seminariin voi valita materiaaliksi joko tammen, saarnen tai koivun. Kaikille Seminar-sarjan kalusteille on tyypillistä hyvin suorat tasot ja muodot. Koska puu on orgaaninen materiaali, suoran tason aikaansaaminen on tekniseksi vaikeaa. Helpompaa olisi tehdä kaarevaa, pehmeälinjaista, plastista. Siksi jokainen Seminar-kaluste on samalla ylistys suomalaiselle puuseppäosaamiselle.

”Kun puuseppä osaa valmistaa Seminarin, hän on hyvä puuseppä”, Virtanen sanoo.

Seminareja kannattaakin katsoa läheltä. Ihailla viimeistelyä, sitä miten puun syykuvio kulkee tuolin kannessa, miten harkittuja kaikki linjat ovat.

Seminar-tuolin jalan liitos on erityinen, nyt sama liitostyyppi on myös uudessa konsolipöydässä. Tyypillisesti puusepänliitos on tuoleissa ja pöydissä piilossa, mutta Seminarissa jalan pää tulee näkyviin, ja siinäkin näkyy puunsyyn suunta sekä se, miten jalka asettuu suhteessa tuolin tai pöydän kannen puunsyyn suuntaan.

Kaikki liitospinnat on hiottu käsin neliömäisiksi eikä niissä ole teollisia pyöristysnurkkia. Kokonaisuudessa ei näy minkäänlaisia sisennyksiä tai ulonnuksia: pinnat ja tasot sulautuvat yhteen, jokainen kohta menee millin kymmenesosan tarkkuudella tasan.

”Ihailen sitä miten massiiviset tasapinnat elävät, millaiseen hierarkiaan ne asettuvat, kaikki on karimaisesti loppuun asti viilattua”, Roininen sanoo.

Vaikka yksityiskohtiin ei osaisi kiinnittää huomiota, ne aistii vaistonvaraisesti. Seminar-kalusteet huokuvat ympärilleen jonkinlaista rauhaa ja arvokkuutta, joka syntyy siitä, että ihmiskäsi on valmistanut niitä ammattitaidolla ja kunnioituksella.

”Moni katsoo ja sanoo ääneen, että miten tuo voikin olla noin harmoninen ja suora.”

Seminar-sarjan kalusteita ja niiden reunoja tekee mieli hyväillä, antaa sormenpään seurata nurkkia ja muotoja.

Kestävää kehitystä: vanhat Seminarit toimivat uusien rinnalla

Seminar sopii hyvin moderniin arkkitehtuurin, sillä malliston kalusteet eivät huuda huomiota itseensä. Mutta yhtä lailla ne toimivat tiloissa, joissa on monia aikakerroksia.

”Seminarissa näkyy puhtaimmillaan Kari Virtasen ja Nikarin filosofia”, Roininen sanoo.

”Puun sommittelu ja kalusteiden dimensiot on mietitty sekä estetiikkaa, käyttöä että kestävyyttä ajatellen. Ei tuhlata puuta yliraskailla rakenteilla tai massiivisilla tasoilla. Kalusteissa on käytetty puuta vain sen verran mikä riittää tekemään niistä hyvän ja kestävän, kauniin.”

”Puuta haaskaamatta, yksityiskohtiin paneutumalla”, Roininen tiivistää.

Seminar on ollut yhtäjaksoisesti Nikarin tuotannossa vuodesta 1992. Miksi vaihtaa jotain mikä toimii, on ajatonta ja kaunista? Mallisto täydentyy hiljalleen uusilla kalusteilla – Kari Virtasen suunnittelupöydällä on tälläkin hetkellä täydentävä tuote sarjaan.

Vanhoihin Seminar-kalusteisiin voi yhdistää malliston uudempia kalusteita, ja vanhoja Seminar-kalusteita voi myös huoltaa lähes loputtomiin.

”Seminarin muoto on ikuinen.”

Tervetuloa Kölnin Design Postiin Orgatec-messujen aikana tutkailemaan uutta Seminar-konsolipöytäämme. Nähdään Saksassa!