Taidon äärellä
Olemme työstäneet puuta läpi elämämme, kuten ovat myös sukupolvet meitä ennen. Olemme vuolleet, sahanneet, taltanneet, hioneet ja tehneet liitoksia. Olemme rakentaneet runkoja, valmistaneet välttämättömyyksiä ja nikkaroineet huvituksia. Olemme nukuttaneet vastasyntyneemme puukehtoihin, leikkineet hyrrillä ja junilla, sisustaneet kotimme kalusteilla ja kaivertaneet niihin koristeita. Olemme osanneet rakentaa elämämme kehykseksi kodin ja yhteisön kohtaamispaikoiksi yhteiset tilat pitkine penkkeineen. Rakentaneet maailmamme jättäneille leposijat, joissa muuttua maaksi.
Katajasta vuolluista voiveitsistä ja koristeisista iltapuhteista hopeaksi harmaantuneisiin hirsimökkeihin ja hengästyttävän upeisiin puukirkkoihin: kautta maailman ihmisiä ympäröivät työnäytteet vuosisatoja vanhasta taidosta, jonka arvoa ei horjuta uusi aika. Puun työstäjän hyppysissä ollut käsityötaito jää keskuuteemme vanhentumatta koskaan, siirtyen sukupolvelta toiselle tutun tarinan tavoin.
Puun työstäjän hyppysissä ollut käsityötaito jää keskuuteemme vanhentumatta koskaan, siirtyen sukupolvelta toiselle tutun tarinan tavoin.
Teollistumisen myötä puu on taipunut myös sarjavalmistuksen materiaaliksi. Elävän materiaalin kesyttäminen toisteisen valmistuksen raaka-aineeksi on toiminut puuntyöstämisen taidon uudenlaisena mittarina. Perinteisiä menetelmiä imitoimalla ollaan kehitetty uusia – toisaalta on myös todettu, että joissakin vanhoissa on vara parempi. Kaikkia aikoja, vaiheita ja tekniikoita yhdistää materiaali ja sen tuntemus. Alati muuttuvassa maailmassamme ei sekään muuttumatonta ole, mutta tae jatkuvuudesta ainakin.
