Avoimet ovet

Avoimet ovet

Päivät ovat venyneet pitkiksi kuin varkain. Moni saattaisi sanoa, että on paras aika vuodesta. Kesä hellii pohjoisen asukkaita valollaan ja lämmöllään synnyttäen samalla muistoja, joita vaalimme taas kun aurinko pysyttelee horisontin tuntumassa läpi vuorokauden. On kasvukausi: nuorten puiden juuret työntyvät syvemmälle maaperään, oksat haarautuvat ja kurottelevat venyen pituudessaan kohti taivasta. Hetkittäin tuntuu, kuin kasvaisimme hieman itsekin.

Kesä on tullut myös Fiskarsiin. Fiskars on ikiaikaisten jalopuiden keskelle jo satoja vuosia sitten syntynyt kylä, joka rakentui 1600-luvulla perustetun rautaruukin ympärille. Tätä nykyä Fiskarsin ruukkikylä on elinvoimainen luovuuden keskittymä, jonne on asettunut lukuisia taiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita harjoittamaan ammattiaan ja ammentamaan niin kollektiivisesta synergiasta kuin ympäröivästä ainutlaatuisesta luonnostakin.

Tätä nykyä Fiskarsin ruukkikylä on elinvoimainen luovuuden keskittymä, jonne on asettunut lukuisia taiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita harjoittamaan ammattiaan ja ammentamaan niin kollektiivisesta synergiasta kuin ympäröivästä ainutlaatuisesta luonnostakin.

Vuonna 1993 kylään asettui myös Kari Virtanen, Nikarin perustaja. Nikarin verstas, toimisto ja showroom sijaitsevat täällä yhä. Toivotamme kesäretkeläiset lämpimästi tervetulleiksi Nikarin ja Woodnotesin yhteisnäyttelyyn, jonne ovet ovat avoinna kesäperjantaisin klo 10-18 aina 12. elokuuta saakka.

Samalla vierailulla suosittelemme tutustumaan mm. ympäri kylää asettuneeseen Fiskars Village Art & Design Biennale -näyttelykokonaisuuteen, Karin Widnäsin KWUM-keramiikkamuseoon kesänäyttelyineen sekä ennen kaikkea kylää kehystävään ja alueelle ominaiseen, poikkeukselliseen puustoon. Löydätkö kylän vanhimman tammen?